Koneurakointi Petri Lehtinen Oy

Pyydä tarjous ›

Maanrakennus

Teiden kunnossapito ja sorakuljetukset

Ota yhteyttä

Koneurakointi Petri Lehtinen Oy

Koneurakointi Petri Lehtinen on perustettu vuosituhannen alussa. Palvelen asiakkaita pääsääntöisesti 100 km säteellä Ilomantsista katsottuna, mutta sopimuksen mukaan myös kauempana olevat työmaat onnistuvat. Työt painottuvat kaivinkoneurakointiin sekä traktoriurakointiin sisältäen murskeen ajon ja sorakuljetukset.

Viime vuosina olen tehnyt talvisin pääosin motokuljettajan töitä laskutustyönä sekä jonkin verran auraustöitä.

Ota yhteyttä ›

 

 

Monipuoliset palvelut vuoden ympäri

Kesällä ajan pääsääntöisesti soraa ja muita maa-aineksia kumppaneillemme. Minut näkee säännöllisesti niittämässä vesakoita sekä lanaamassa teitä. Talvisin olen ajanut harvesteria laskutustyönä ja tehnyt pitkään eri metsänhoitotöitä niin omissa kuin vieraissakin metsissä. Tarpeen vaatiessa saat myös lavettikuljetukset (aina 22 tonniin asti) monenlaisten koneiden siirtoihin.

Rakennan jätevesijärjestelmiä, joita koskeva lakimuutos astui voimaan 2019 lokakuussa, avaimet käteen periaatteella, eli myös järjestelmien hankinta onnistuu kauttani kaikkialla Ilomantsissa ja naapurikunnissa kilpailukykyiseen hintaan.

Kysy minulta myös polttopuita, teen klapeja pääasiassa koivusta. Olen jonkin verran pilkkonut myös asiakkaiden omia polttopuita.

 

Ota yhteyttä ›

Lähdetään tekemään yhteistyötä

Pitkäikäiset asiakassuhteet kertovat omaa kieltä palvelun tasosta. Jokainen asiakas on yhtä tärkeä ja saa samaa ensiluokkaista palvelua, joista vanhat asiakkaat minut tuntevat.

Toimintani kulmakiviä ovat rehellisyys, suorapuheisuus ja asiakasystävällinen tapa lähestyä jokaista asiakasta. Pyydä siis rehti tarjous palveluistamme soittamalla, tai lähettämällä sähköpostia.

Ota yhteyttä ›

Yhteydenottolomake

Jätä meille yhteystietosi niin olemme sinuun yhteydessä mahdollisimman pian.